Otsikko antaa ehkä odottaa vähän liikaa, mutta maalasin meidän erkkeriin ja autotalliin koeraidat kolmesta eri sävystä, joilla voisimme kuvitella maalavamme talon puuosat. Pääosa talostahan on vaaleaa Tiileri Tundra tiiltä, mutta ikkunoiden yläosissa ja erkkerissä on puukevennyksiä. Autotalli puolestaan on kokonaan puuverhoiltu. Koska tiili on vaalea, haluaisin jotan väriä puuosiin. Ulko-ovi ja pellitykset, katto ja vesikourut ovat harmaita ja siksi olemme ajatelleet jotain vaaleahkoa harmaata myös puuosiin.

Tässä koeraidat autotallin seinässä



ja talossa (valitettavasti kuvasta tuli epätarkka)



Omaksi suosikikseni on nossut alimmainen eli selvästi harmaa, mutta melko vaalea väri. Keskimmäinen on liian sininen ja ylin aika tumma. Mitä mieltä olette?

Tässä vielä yleiskuvaa, josta näkee mihin kaikkialle väriä olisi tulossa



Terassin perustaminenkin on jatkunut ja kaikki tolpat on valettu ja suodatinkangas ja soraa asennettu. Olemme myös aloittaneet soran kärräämisen talon vierustalle. Teemme tuon suht pienestä sorasta, johon päälle tulee ohut kerros hieman karkeampaa. En kuitenkaan halunnut mitään isoa kiveä sokkelin reunustoille ja saahan tuohon vielä lisättyä isompaakin, jos siltä tuntuu.

Mutta sen voin sanoa, että kovaa hommaa tuo soran kärrääminen.

Viikonloppuna jatkuu terassin teko rungon teolla. Jännittää pystyykö mies jo osallistumaan, vai jatkanko minä hommaa omin voimin... No neuvoja ainakin saan, ellen muuta :)