Harmillista, kun nuo leipätyöt haittaa harrastuksia, eli tätä rakentamisen viimeistelyä. Pihalla riittäisi puuhaa juuri niin paljon, kuin jaksaa tehdä. Oikeastaan on vaikeus valita, mikä kulma tehtäisiin aina ensin valmiiksi. Varsinkin minulla on tapana säntäillä paikasta toiseen ja tehdä vähän sieltä sun täältä.

Mutta etuterassin portaat saatiin viikonloppuna valmiiksi ja olemme tyytyväisiä etuoven terassin pätkään kokonaisuudessaan. Joku kiva rautatuoli tuonne kulmaan olisi hankinnassa vielä. Toivotaan ettei se lähde ohikulkijoiden matkaan, jos sen tuohon hankin.



Saman tapaisia portaita pitäisi rakennella kahdetkin vielä takaterassillemme.

Pihamme yleisilme on tällä hetkellä melko murheellinen, eli lähinnä jo ennen talvea paikalle tasattua savista maata. Onneksi terassimme on kuitenkin aika iso. Siellä varmaan vietämme kesällä illan jos toisenkin. Viimeisestä hankinnasta kilpailee koko perhe



Oi kun tulisi ne lämpimät päivät, että voisi tuossa loikoilla. Vai ehtiiköhän sitä...