Tänään menimme raksalle ajatuksella, että teemme takalle pohjan ja aloitamme alapohjan eristämisen. Takan pohjaa rakennellessa aloimme kummastella valmiiksi lattiapinnaksi merkityn väliseinän korkeutta. Jos me valaisimme lattian tuohon korkeuteen alkaisi betonia tulla jo ovistakin... jotain on siis pielessä....

Aloimme mittailla sokkelia ja ihmetellä kuvia. Ulkoseinien osalta kaikki on ok, mutta kantavien seinien osalta ei. Kovalla kiirreellä ennen rungon pystytystä tehdyn korotusvalun korkeus kantavissa seinissä on siis kuitenkin väärin, vaikka noudatimme sitä tehdessä perustuskuvia. Pähkäilin pääni puhki, mistä tämä voi johtua ja lopputuloksena tulimme siihen tulokseen, että väliseinien alaosan harkko nousee 2 cm korkeammalle kuin ulkoseinissä (johtuu ulkoseinillä olevista korotuspaloista ja erilaisesta valujärjestyksestä)  ja lisäksi vaikka perustuskuvissa mainitaan valun olevan 8 cm niin kuvista jos alkaa laskea, tulee valun korkeudeksi 10 cm, jos noudattaa kuvia ja mehän ollaan niin yritetty tehdä. Emme kuitenkaan voi tehdä 10 cm valua, koska se tulee jo liian lähelle ovien alapintaa. 8-9 cm voisi olla hyvä korkeus. Mutta joka tapauksessa lopputulos on, että väliseinien korotusvalua on n. 3 cm liikaa ja se on niin leveää, että sitä ei voi jättää lattiapinnan yläpuolelle. Jee, eli edessä on piikkaushommia.

Isäntä jo kokeili kulmahiomakoneella kavennusta, mutta edes timanttilaikalla ei tuohon betoniin saanut juuri mitään aikaiseksi. Vuokraamoista vain Bauhaus oli auki, mutta sieltä löytynyt pora/piikkauskone oli melko olematon ja sillä tuohon hommaan menee vähintään viikko. Pakko siis odottaa maanantaihin ja hakea jo aiemmin meillä ollut Hilti takaisin. Sitten vaan toivotaan että koko seinän alaosa ei murene Hiltin alla, vaan saisimme vain tuon ylimääräisen osan poistettua. Mutta hullua hommaa tuo on joka tapauksessa...

Näin tätä aikaa saa siis menemään ihan muuhun kuin oli tarkoitus, eli pian meillä ei sitä ylimääräistä aikaa tuota valua ajatellen enää olekaan. Pitää vaan nyt toivoa, että Hilti puree tuohon betoniin...

Minkä verran muuten teillä muilla rakentajilla on ollut lattiavalun ja ovenkarmien alaosan korkeusero? Onkohan 2 cm riittävä?