Melko haipakkaa on jälleen ollut. Viikonloppuna tuli reissattua yli 1000 km, kun kävimme miehen sukulaispojan rippijuhlissa. Ja samalla kun pohjoista kohdin lähdimme, vierailimme myös asuntomessuilla. Messuilla oli kauniita taloja, mutta ei mitään niin kovin erilaista, mitä ei olisi jo aiemmilla messuilla nähty. Kustannusarviot hymyilyttivät, sillä niiden perusteella voisi kuvitella, että ihan tavallinenkin perhe voisi rakentaa merenrantatalon erillisillä saunarakennuksilla. Mutta kun on lukenut noiden talojen rakentamisesta lehdistä, on kustannusarvio ja toteuma valitettavasti ihan eri planeetalta (esim. Tiilerin talon kustannusarvio oli vajaa 500te ja toteuma 880te eli siitä saa perspektiivin todellisuuteen). Onneksi kuitenkaan mitään sellaista mullistavaa ei tullut vastaan, että olisi omat ratkaisut alkaneet harmittaa.

Raksalla hommat ei siis viikonloppuna edenneet, mutta tänään jatkoimme autotallin salaojien asentamista. Homma tyssää aina siihen, että joku tietty kulma tai liitos putkiin puuttuu. Siitäkin huolimatta, että meillä on iso pahvilaatikollinen erilaisia kulmia, mutta aina on muhvit väärin tms. Mutta huomenna uskoisin, että putket on asennettu. Sen jälkeen patolevyn asennus ja sitten voi pyytää kaivurin peittelemään kaivannot.

Onneksi ensi viikolla alkaa loma!!