Hommamme pihalla etenevät hiljalleen. Kärräämme multaa nurmikon pohjaksi kärry kerrallaan, eli homma  etenee hitaanlaisesti mutta varmasti. Kylvämme aina osan kerrallaan ruohonsiemenellä. Ensimmäiset pari kylvettyä osaa ovatkin jo ihan mukavasti itäneet



Tänään kävimme myös ostamassa puutarhaliikkeiden alesta ensimmäiset istutukset tekemmääni pieneen pengerykseen. Valinta osui alpiruusuihin.Tiedän kyllä että noviisin tuskin kannattaisi aloittaa alppiruusuista, mutta tykkään niistä niin kovasti, että haluan yrittää. Nyt alennuksesta nuo sai kohtuuhinnalla. Paikkakaan ei ole aivan alppiruusun ideaalipaikka, koska tuohon paistaa aurinko lähes koko päivän. Mutta vannoin, että peittelen ne keväisin. Saas nähdä...



Huomenna haen tuohon alppiruusujen eteen joko pallotuijaa tai katajaa.

Minulla on myös ollut jo jonkun aikaa luumukirsikka ja muutama syreeni odottamassa istutusta, joten pian niillekin pitäisi löytää paikka.

Kävimme tänään myös Tampereella asuntomessuilla. Mitään ihmeellistä ei tuolta tarttunut mukaan. Kauniita taloja oli, mutta aikalailla sitä samaa kuin jo useampana vuonna. Lisäksi pihat oli tosi pieniä eli samaa luksusta ei ollut kuin Kuopiossa tai Kokkolassa aikanaan.
Ihan mukavasti toteutettuja valaistusratkaisuja tuolla oli muutamassa talossa, mutta koska se vaihe on meillä jo toteutettu, niin ei siitäkään sen enempää jäänyt käteen.
Pihat tuolla oli monessa kohteessa ihan vaiheessa, eli niitäkin vinkkejä saatiin aika vähän.
Sellainen asia pisti silmään, että tuntui, että tänä vuonna ns. kiireellä hieman vaiheeseen jääneitä kohteita oli aiempia vuosia enemmän. Eli helpolla ei taida messutalotkaan nousta.